MA 9.8. 18:00 Pukinmäki H, FC Idän Piste - Storypool 1-3 (1-1)
Lähes kahden kuukauden mittainen kesätauko päättyi tutun vastustajan kohtaamiseen, sillä FC Idän Piste on ollut useana vuotena meidän kanssa samassa lohkossa. Ryhmän ikärakennekin on ollut meitä vastaava, joten emme odottaneet kovinkaan vauhdikasta syyskauden avausta. Kentälle päästymme kuitenkin selvisi, että Idän Pisteessäkin on tapahtunut nuorennusleikkausta ja ryhmässä oli paljon parikymppisiä jannuja. Tauon aikana entisestään lihoneita Storyn hanhia oli saatu paikalle 14 kappaletta, joka oli edellisviikkoisten treenien perusteella vähimmäismäärä pelin läpiviemiseksi kunnialla.
Ottelu alkoi aika sekavalla, vähän puurtamisen oloisella tahkoamisella. Kummankaan ryhmän pelissä ei ollut isommin ideaa. Idän Piste pyrki enimmäkseen pelaamaan pitkää palloa ja meidänkin peli oli aika roiskimista. Ensimmäinen vartti oli melko tapahtumaköyhää, vaikka toki molemmat olisivat voineet paremmalla viimeistelyllä ehkä kertaalleen onnistuakin. Sitten alkoi tapahtua. Idän Piste pelasi taas tyypillisen pitkän pallon, johon Pulu ei uskaltanut lähteä maaliltaan vastaan. Pekalla oli vaikeuksia kierteisen pompun kanssa ja vastustajan painetta laittanut kärki pääsi tuikkaamaan takaisin maalilleen kipittäneen Pulun längistä pallon masentavasti rysään.
Maalia seuranneesta aloituksesta Vesa päätti kuitenkin kuitata tilanteen. Vesa katseli vastustajan veskan juttelevan maalista omien pakkiensa kanssa ja saatuaan pallon aloituksesta Vesa pamautti sen omalta kenttäpuoliskolta aivan riman alle. Häkeltynyt Storyn ryhmä tuuletti nopeaa tasoitusta riemukkaasti. Epäilemättä kauden upein rysä. Jakson loppu jatkui taas vähän sekavana Storyn ehkä hienoisesti hallitessa peliä. Jakson lopulla saatiin vielä pari paikkaa, mutta Idän Pisteen maalivahti venyi maastakin aika upeisiin pelastuksiin. Tauolle mentiin tasanumeroissa 1-1.
Toinen jakso jatkui samalla vähän sekavalla moodilla. Idän Piste pääsi muutamia kertoja nousemaan Storyn kuudentoista alueelle, mutta puolustuksemme peitti ansiokkaasti vetoja. Pulu joutui vain kerran venymään oikeaan torjuntaan, muuten hommana oli lähinnä pitkien pallojen katkomista. Nousimme ekaa kertaa pelissä johtoon, kun saimme vaparin puolen kentän paikkeilta. Pekka lähetti pallon nopeasti vasempaan laitaan Jonelle, joka otti pallon haltuun ja vapautti taas vahvasti nousseen Puuman maalintekoon. Puuman veto painui vastustamattomasti etunurkkaan.
Maalin jälkeen Story jäädytti peliään. Kenttä vähän valui ja vastustajalle annettiin enemmän tilaa. Se kuitenkin lopulta avasi meille enemmän mahdollisuuksia ja viitisen minuuttia ennen loppua Pekka nousi topparin tontilta vahvasti, pelasi Arin kanssa seinäpelin, väänsi yhden vastustajan niskastaan ja pamautti loppuluvuiksi 3-1.
Jep, olihan tahmeata. Keväällä löytynyttä lentoa ei saatu jatkettua ja tuntui kuin ryhmä olisi ollut vieläkin vähän tauolla. Onneksi saatiin väännettyä tasainen peli voitoksi ja siitä suurin kunnia hyville viimeistelyille ja etenkin Vesan nopealle tasoitusmaalille. FC Idän Pistekin oli edellisvuosia vahvempi ryhmä etenkin liikkeen osalta, joten sikäli erityisen hyvä voitto. Kolmella taistellulla pisteellä on hyvä jatkaa. Seuraavana ohjelmassa on treenit torstaina 19.30 Koiruohontien nurmella ja sarja jatkuu maanantaina 16.8. klo 20 tutulla Puksun hiekalla. Vastaan tulee Finskin porukka FC 012, joten odotettavissa on tiukka vääntö ainakin Janin luomien paineiden takia.
Maalissa Pulu
Puolustuksessa Pekka, Daddy, Vende, Puuma ja Arttu
Keskustassa Vesa ja Ari
Linkkeinä Kuju, Jone, Mikko ja Joni
Kärjessä Basa ja Pasi